Etusivu
Ruoka on kulttuuria
fiilis
 
Etusivu 2

Suomalainen ruokakulttuuri on viime aikoina edennyt pitkin harppauksin.
EU-puheenjohtajavuoden ruokatarjoilut herättivät myönteistä vastakaikua
maailmalla, suomalaiset ravintolat ja keittiömestarit saavat jatkuvasti
uutta menestystä. Jopa valtiojohdossa on tunnustettu asia.

Nyt puheet on puhuttu ja on toiminnan aika. Ruoka on tunnustettava
virallisesti keskeiseksi Suomi-kuvan rakentajaksi ja matkailullisesti
merkittäväksi asiaksi. Sen arvo on tunnustettava ja otettava huomioon
elinkeino- ja vientipolitiikassamme.

Ruoka on saatava tulevien vuosien kulttuuripoliittisiin linjanvetoihin
mukaan.
Gastronomia tulee liittää opetusministeriön kulttuurimäärärahoihin,
ja sen korkeakoulutasoinen opetus on saatava liikkeelle. Kokkien
kansainväliseen kilpailutoimintaan on panostettava ja suomalaiset
keittiömestarit pidettävä lähetystöjemme kauhanvarressa. Kodin ja koulun
vastuuta ruokakulttuurimme rakentajana on tuettava.

Me suomalaiset ruoanystävät vetoamme maamme hallitukseen: näyttäkää, että
suomalainen ruoka on kulttuuria - parhaimmillaan taidetta
.